sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Tunnista jättiputki jo pienenä

Jättiputken kyllä tunnistaa aikuisena, se vaan on nimensä mukaisesti iso! Torjuminen on kuitenkin paljon helpompaa pienenä. Otimme muutamia valokuvia Paraisten Karkulaisreissulta pienemmistä kasveista. Kukinto tulee vasta kolmannen vuoden kasviin. Tunnistatko jättiputken näistä?

Kaksi yksivuotista ja yksi kaksivuotinen taimi. Öhömmm... selvä! 
Tässä on kuvassa vasemmalla yksi vuotisia taimia ja oikealla kaksi vuotta vanha yksilö. Tuossa toisen vuoden kasvissa jo näkyy selvästi lehdissä jättiputken lehtien mallia, mutta ensimmäisen vuoden lehdet voi sekoittaa aika moneen muuhunkin kasviin.

Näistä alla olevista kuvista ylemmässä on jättiputken taimi (huom! hanskat jo tässä vaiheessa kädessä!). Alemmassa kuvassa ei ole jättiputki, mutta mikähän kasvi se oikein on?

Jättiputken taimi kämmenellä

Ihan jotain muuta, mutta mitä?
  Lisää kuvia reissusta löytyy täältä 

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Ilmoita jättiputki ja jättipalsami internetissä

Puutarhakarkulaisten ilmianto on tehty entistä helpommaksi Pirkanmaalla. ELY -keskus on julkaissut uuden lomakkeen, jolla ilmoittelu onnistuu suoraan internetissä. Lomake löytyy tästä.

Ilmoituksia toivotaan varsinkin pienistä esiintymistä, sillä puutarhakarkulaisia on helpompi torjua pieninä kasvustoina. Myös yksityisiltä pihoilta ja pellonpientareilta voi ilmoitella kasvustoja! On nimittäin tärkeää, että pieniäkin kasvustoja torjuessa käsitellään ne jätteet oikealla tavalla, ettei ongelmaa siirretä vahingossa jätteen mukana toisaalle. Toiveena onkin, että saataisiin tarpeeksi ilmoituksia pienistä kasvustoista, jotta voitaisiin putsata koko kylä kerralla ikävistä karkulaisista.

Ilmiantoja vauhdittamaan Seppo Leinonen piirsi kuva jättiputkesta, joka hienosti kuvaa tarhakarkurin olemusta. Aikamoinen irvileuka!


Kuvaa on saatavilla meiltä postikorttinakin. Korttia tulee jakoon tilaisuuksiin, talkoisiin ja mm. puutarhaliikkeisiin!

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Varustelu kiihtyy jättiputken torjunnassa


 Krookusten ja narsissien lisäksi myös jättiputki työntää ensimmäisiä lehtiä esiin. Sormet jo syyhyävät jättiputken torjuntaan, ja varustelu onkin käynnissä kesän koitoksiin. Torjunta on helpointa toukokuussa, kun kasvusto on pientä!

Kasvustojen tunnistus ei aina ole ihan yksinkertaista, kun lehdet ovat vasta pieniä. Tunnistukseen saadaan hyvin vinkkejä Paraisten karkulaisretkellä 4.5. Keräämme myös valokuvia näistä alkuvaiheen kasvustoista omaan kuvapankkiin vinkiksi ja avuksi tunnistukseen. Kuvia voi lähetellä sähköpostilla kati.hinkkanen @ ahlman.fi  

Ennen työvälineisiin tarttumista on hyvä kaivella ohjeita työn tekoon. Onneksi niitä on jo hyvin saatavilla!

Oli työtapa mikä tahansa, suojavarustus on tarpeen.  Jättiputken neste reagoi iholla auringonvalon kanssa ja aiheuttaa palovammoja. Toiset ovat herkempiä kuin toiset, mutta suojautuminen kannattaa aina.

Vaihtoehtoja työtapoihin on useita mekaanisia tapoja sekä myrkytys.  Yleisimpiä ovat:
  1. Kukintojen katkaisu
  2. Kitkentä ja kaivaminen
  1. Peittäminen
  1. Niitto
  1. Kasvi
  1. Myrkytys
 Mutta muitakin mielenkiintoisia tapoja löytyy kuten polttaminen. Olisikin kiva kuulla näistä vinkeistä lisää, jotta saadaan kerättyä kokemuksia toimivista torjuntatavoista! 

Minkä näistä torjuntakeinoista sitten valitsisi omaan kohteeseen? Tuuli Ylikotila ja Natalia Räikkönen antoivat loistavia esimerkkejä esityksissään Ahlmanilla 26.4.2012. Käy kertaamassa luennot alla olevista linkeistä.