keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Ilmoita jättiputki ja jättipalsami internetissä

Puutarhakarkulaisten ilmianto on tehty entistä helpommaksi Pirkanmaalla. ELY -keskus on julkaissut uuden lomakkeen, jolla ilmoittelu onnistuu suoraan internetissä. Lomake löytyy tästä.

Ilmoituksia toivotaan varsinkin pienistä esiintymistä, sillä puutarhakarkulaisia on helpompi torjua pieninä kasvustoina. Myös yksityisiltä pihoilta ja pellonpientareilta voi ilmoitella kasvustoja! On nimittäin tärkeää, että pieniäkin kasvustoja torjuessa käsitellään ne jätteet oikealla tavalla, ettei ongelmaa siirretä vahingossa jätteen mukana toisaalle. Toiveena onkin, että saataisiin tarpeeksi ilmoituksia pienistä kasvustoista, jotta voitaisiin putsata koko kylä kerralla ikävistä karkulaisista.

Ilmiantoja vauhdittamaan Seppo Leinonen piirsi kuva jättiputkesta, joka hienosti kuvaa tarhakarkurin olemusta. Aikamoinen irvileuka!


Kuvaa on saatavilla meiltä postikorttinakin. Korttia tulee jakoon tilaisuuksiin, talkoisiin ja mm. puutarhaliikkeisiin!

20 kommenttia:

  1. Komea kasvi, kukka saattaa tulla sateenvarjon kokoiseksi mutta levitessään KAMALA, siemen
    itää jopa vuosien päästä, jos on päässyt kukki-
    maan, vaikea hävitettävä!
    Ei mitenkään hyödyllinen!!!!

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti ilmoitukseni perusteella jättiputken vielä pienet taimet oikeasti haetaan pois. Seuraan tilannetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Valitettavasti meillä ei ole olemassa hakupalvelua jättiputken taimille, mutta järjestämme talkoita ilmotusten perusteella. Jos haluat kutsua porukan kasaan tuhoamaan jättiputket, niin apua saa niin työvälineisiin, työnohjaukseen, jätteiden kuljetukseen kuin talkookahveihin. Yhteyttä voi ottaa suoraankin 4H:n Sampoon, puh. 050 320 9635.

      Poista
  3. 11guowenha0921
    real madrid jersey, http://www.realmadridjerseystore.com/
    nike air huarache, http://www.nike-airhuarache.co.uk/
    fred perry polo shirts, http://www.fredperrypoloshirts.com/
    nike air max 2015, http://www.airmax2015.com/
    tods shoes,tods shoes sale,tods sale,tods outlet online,tods outlet store,tods factory outlet
    lebron shoes, http://www.lebronjames.us.com/
    michael kors outlet, http://www.michaelkorsoutletonline.in.net/
    chicago bulls jersey, http://www.chicagobullsjerseys.net/
    michael kors outlet online, http://www.michaelkorsoutletonlinestores.us.com/
    bears jerseys, http://www.chicagobearsjerseys.us/
    mizuno shoes, http://www.mizunorunningshoes.us/
    new balance, http://www.newbalanceshoes.in.net/
    nike shoes, http://www.cheap-nikeshoes.cc/
    valentino shoes, http://www.valentinooutlet.us.com/
    cheap nfl jersey, http://www.cheap-nfljersey.us.com/
    converse shoes, http://www.converseshoes.us.com/
    vans sneakers, http://www.vans-shoes.cc/
    golden state warriors jerseys, http://www.warriorsjersey.com/
    oakley sunglasses, http://www.oakleysunglasseswholesale.us.com/
    true religion outlet, http://www.truereligionjeansoutlet.com/
    miami heat, http://www.miamiheatjerseys.net/
    nike air max 90, http://www.airmax90.us.com/
    true religion jeans, http://www.truereligionoutletstore.us.com/
    oklahoma city thunder jerseys, http://www.thunderjerseystore.com/
    lululemon pants, http://www.lululemonoutletstore.in.net/
    tory burch outlet online, http://www.toryburch.in.net/
    stuart weitzman outlet, http://www.stuartweitzmanoutlet.us/
    ed hardy outlet, http://www.edhardy.us.com/

    VastaaPoista
  4. شركة نقل اثاث من الرياض الي دومة الجندل
    شركة نقل اثاث من الرياض الي سيهات
    شركة نقل اثاث من الرياض إلي البدائع
    شركة نقل اثاث من الرياض الي بيشة
    شركة شركة نقل اثاث من الرياض إلي ثول
    شركة نقل اثاث من الرياض إلي حقل
    شركة نقل اثاث من الرياض إلي بدر
    شركة نقل اثاث من الرياض الي بارق
    شركة نقل اثاث من الرياض الي المخواة
    شركة نقل اثاث من الرياض الي النعيرية
    شركة نقل اثاث من الرياض الي النماص
    شركة نقل اثاث من الرياض الي صفوي
    شركة نقل اثاث من الرياض الي أملج
    شركة نقل اثاث من الرياض الي بني مالك
    شركة نقل اثاث من الرياض الي مهد الذهب
    شركة نقل اثاث من الرياض الي طريف
    شركة نقل اثاث من الرياض الي الليث
    شركة نقل اثاث من الرياض الي الجموم
    شركة نقل اثاث من الرياض الي خليص
    شركة نقل اثاث من الرياض الي الشرقية
    شركة نقل اثاث من الرياض الي القنفدة
    شركة نقل اثاث من الرياض الي ضباء
    شركة نقل اثاث من الرياض الي رفايع الجمش
    شركة نقل اثاث من الرياض الي الاردن
    شركة نقل اثاث من الرياض الي عمان
    شركة نقل اثاث من الرياض الي ابو عريش
    شركة نقل اثاث من الرياض الي البكيرية
    شركة نقل اثاث من الرياض الي الشرقية
    شركة نقل اثاث من الرياض الي تثليث
    شركة نقل اثاث من الرياض الي سبت العلايا

    VastaaPoista