keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Jättiputki jättää kirveltävän jäljen

Auuuuts, ranteessa kirvelee! Omakohtainen kokemus jättiputken haitallisuudesta taitaa olla käsillä. Jälki ranteessa ei ensin näytä ollenkaan niin pahalta, mutta tuntuu sitäkin ilkeämmältä. Lyhyt pyrähdys seuraavana aamuna ulkona ja ranne alkaa punoittamaan entistä enemmän ja kirvely yltyy. Omatoiminen diagnoosi on valmis, jättiputken aiheuttamaa ihottumaa selvästikin. 

Internet on pullollaan kamalaakin kauheampia kuvia jättiputken aiheuttamista vioituksista iholla. Onneksi omalla kohdalla kyseessä on vain noin etusormen levyinen ja pituinen alue ranteessa. Juuri sopivasti siinä hihan ja hanskan välissä. Jättiputken torjunnassa käytettiin kyllä pitkähihaista vaatetusta helteestä huolimatta ja kädessä oli pinnoitetut hanskat. Silti vihulainen on pääsyt kosketuksiin hanskan ja hihan välistä.

Koska jättiputken aiheuttamat ihovauriot syntyvät reaktiosta UV -säteilyn kanssa, luulisi omatoimisen ensiavun olevan avainasemassa ihovaurioiden hillitsemiseksi. Virallisia ensiapuohjeita ei kuitenkaan ole tullut vastaan. Kaikki eivät ole yhtä herkkiä jättiputkelle, ja itse en ole yleensä allerginen tai kärsi ihottumista.
Ihovauriot eivät kuulemma välttämättä nouse rakoille asti, jos suojaan ihon UV -säteilyltä. En halunnut kuitenkaan selvittää, miten herkkä olen jättiputken vioitukselle. Suojasinkin oman ranteeni heti, kun huomasin auringonvalon pahentavan ihottumaa. 

Pari ensimmäistä päivää sideharso ja urheiluteippi suojasivat kirvelevää ihottumaa ja seuraavan viikon aionkin kulkea tyylikkäästi tennisranneke kädessä. Katsotaan riittääkö se UV-säteilyn torjumiseen. Jotkut suosittelevat kylmää heti alkuun, ja se varmasti tuntuu mukavalta kirvelevällä iholla. Onneksi oma ihottuma-alue on niin pieni, ettei se haittaa arkielämää. 


......


Kuukauden kuluttua ihossa ei näy jäljeäkään. Jälki iholla tummui ja ihokarvat putosivat pois, mutta nyt iho jo näyttää ihan normaalilta. Rasvailin ihottumaani alussa käsikauppatavarana apteekista saatavalla rasvalla. Se tuntui helpottavan kirvelyä, mutta aivan vakuuttunut en ole tehosta. Karvoja ei kasva ihottuman alueella, mutta muuten ranteen iho näyttää ihan normaalilta. Joillakin viottumat ovat saattaneet uusiutua myöhemminkin, mutta toivotaan, että tämä oli tässä. 


Joka tapauksessa suojaukseen aion kiinnittää entistä enemmän huomiota, sillä jättiputken torjumiseen menee vielä monta vuotta. Voin vain kuvitella, miten tuskaista olisi, jos ihottumaa olisi suuremmalla alueella vaikka jaloissa tai koko käsivarressa. Tämä olkoon ensimmäinen ja viimeinen ihokosketus jättiputken kanssa. Kerrasta oppii!  

18 kommenttia:

  1. 11guowenha0921
    real madrid jersey, http://www.realmadridjerseystore.com/
    nike air huarache, http://www.nike-airhuarache.co.uk/
    fred perry polo shirts, http://www.fredperrypoloshirts.com/
    nike air max 2015, http://www.airmax2015.com/
    tods shoes,tods shoes sale,tods sale,tods outlet online,tods outlet store,tods factory outlet
    lebron shoes, http://www.lebronjames.us.com/
    michael kors outlet, http://www.michaelkorsoutletonline.in.net/
    chicago bulls jersey, http://www.chicagobullsjerseys.net/
    michael kors outlet online, http://www.michaelkorsoutletonlinestores.us.com/
    bears jerseys, http://www.chicagobearsjerseys.us/
    mizuno shoes, http://www.mizunorunningshoes.us/
    new balance, http://www.newbalanceshoes.in.net/
    nike shoes, http://www.cheap-nikeshoes.cc/
    valentino shoes, http://www.valentinooutlet.us.com/
    cheap nfl jersey, http://www.cheap-nfljersey.us.com/
    converse shoes, http://www.converseshoes.us.com/
    vans sneakers, http://www.vans-shoes.cc/
    golden state warriors jerseys, http://www.warriorsjersey.com/
    oakley sunglasses, http://www.oakleysunglasseswholesale.us.com/
    true religion outlet, http://www.truereligionjeansoutlet.com/
    miami heat, http://www.miamiheatjerseys.net/
    nike air max 90, http://www.airmax90.us.com/
    true religion jeans, http://www.truereligionoutletstore.us.com/
    oklahoma city thunder jerseys, http://www.thunderjerseystore.com/
    lululemon pants, http://www.lululemonoutletstore.in.net/
    tory burch outlet online, http://www.toryburch.in.net/
    stuart weitzman outlet, http://www.stuartweitzmanoutlet.us/
    ed hardy outlet, http://www.edhardy.us.com/

    VastaaPoista
  2. All the best blogs that is very useful for keeping me share the ideas
    of the future as well this is really what I was looking for, and I am
    very happy to come here. Thank you very much
    earn to die
    earn to die 2
    earn to die 3
    Hi! I’ve been reading your blog for a while now and finally got the
    earn to die 4
    courage to go ahead and give youu a shout out from
    earn to die 6
    Austin Texas! Just wanted to tell
    earn to die 5
    Hi! I’ve been reading your blog for a while now and finally got the
    happy wheels
    strike force heroes
    slitherio
    you keep up the fantastic work!my weblog
    age of war
    earn to die 5
    good game empire
    tank trouble
    tank trouble 2
    strike force heroes

    VastaaPoista
  3. Good blog post. I want to thank you for interesting and helpful information and I like your point of view. Thank you!
    slither io | wings io | science kombat | tank trouble 4

    VastaaPoista