Valloittavat perennat

Puutarhoissamme kasvatettavien perennojen eli monivuotisten kukkakasvien joukossa on useita kasvilajeja, jotka on jättiputken, jättipalsamin ja komealupiinin ohella määritelty haitallisiksi tai tarkkailtaviksi vieraslajeiksi kansallisessa vieraslajistrategiassa. Seuraavassa joitakin perennoja, joita kotipuutarhurin on hyvä välttää säästyäkseen samalla aikaavievältä torjuntatyöltä. 

Japanintatar (Fallopia japonica) ja jättitatar (Fallopia sachalinensis) muodostavat nopeasti noin 2-3 metriä korkeita, tiheitä, läpitunkemattomia kasvustoja. Useiden metrien syvyyteen ulottuvien juurien vuoksi vakiintuneita kasvustoja on hankala mekaanisesti poistaa. Esimerkiksi Britanniassa japanintatar on vakava vieraslajiongelma ja saattaa muodostua sellaiseksi meilläkin, sillä kasvi on  Suomessa täysin talvenkestävä. Japanintattaren torjuntakokemuksista lisää  artikkelissa Taistelu japanintattaren kanssa.

Japanintattaren kasvustoa keväällä

Etelänruttojuuren (Petasites hybridus) valtavat lehdet varjostavat maanpintaa niin tehokkaasti, että kasvuston alla ei mikään muu kasvilaji menesty. Ruttojuuri leviää suikertavan juuristonsa avulla ja lisääntyy pienistäkin juurenpaloista. Laajoja kasvustoja voi torjua niittämällä ja peittämällä kasvusto vähintään kahden kasvukauden ajaksi.

Etelänruttojuuren  suuria lehtiä keskikesällä

Kanadanpiisku (Solidago canadensis) on suosittu koristekasvi pitkälle syksyyn jatkuvan kukintansa vuoksi. Puutarhan laidalta piiskut kuitenkin mielellään lähtevät leviämään lähiympäristöön, joten ne on hyvä eristää ympäristöstään juurimatolla tai valita kasvupaikka siten, että kasvia voi pitää silmällä. Piiskut leviävät myös siementämällä, joten kukinnan jälkeen kukkavarret kannattaa leikata alas.

Kanadanpiiskun luontoon levinnyttä kasvustoa

Karhunköynnös (Calystegia sepium) on tuttu köynnöskasvi, jota on kasvatettu Suomessa koristekasvina jo pitkään. Karhunköynnöstä ei kuitenkaan pidä kasvattaa muiden puutarhakasvien joukossa, sillä köynnös kietoutuu tukea etsiessään muihin kasveihin ja haittaa niiden kasvua. Karhunköynnöksen juuristo kasvaa samalla muiden kasvien juuriston lomaan siten, että sitä on hyvin hankala poistaa kitkemällä. Pieniä esiintymiä voi koettaa torjua nostamalla kaikki kasvupaikan kasvit maasta ja vaihtamalla kasvualusta tai puhdistamalla se tarkoin karhunköynnöksen juurenpaloista.

Karhunköynnös

Rohtoraunioyrtti (Symphytum var. officinale) ja ruotsinraunioyrtti (Symphytum x uplandicum) leviävät kasvupaikallaan nopeasti voimakkaan juuristonsa avulla. Kasvin leviämistä voi rajoittaa vuoraamalla istutuskuopan kokonaan juurimatolla ja poistamalla kukkineet kukkavanat. Raunioyrttiä voi hyödyntää valmistamalla vihreistä kasvinosista kaliumpitoista puutarhalannoitetta kotipuutarhan tarpeisiin.

Ruotsinraunioyrtti

Koristekasveina kasvatettavien puiden, pensaiden ja perennojen laajasta valikoimasta on mahdollista löytää jokaiselle kasvupaikalle sopiva kasvi, jolla ei ole harmillisia karkulaistaipumuksia.

Jätti- ja japanintattaren sijaan turvallisempia valintoja ovat vaikkapa puuvartiset, suuret koristepensaat, kuten auringossa viihtyvät syreenit (Syringa) ja jasmikkeet (Philadelphus) tai puolivarjosta pitävät heisiangervot (Physocarpus opulifolius) ja hortensiat (Hydrangea). Etelänruttojuuren sijaan puutarhassa voi kasvattaa esimerkiksi kilpiangervoa (Astilboides tabularis), kilpirikkoa (Dalmera peltata) tai valeangervoja (Rodgersia), joilla kaikilla on huomiota herättävän suuret lehdet. Mikäpä estää istuttamasta komeaa tarharaparperia koristekasvien joukkoon, jos kasvupaikka on aurinkoinen. Kukkiviin köynnöksiin mieltynyt voi puolestaan valita seinustalleen vaikkapa talvenkestäviä pienikukkaisia kärhöjä (Clematis) tai yksivuotisina kasvatettavia ruohovartisia köynnöksiä.

Puutarhakarkulaiset maailmanympärimatkalla

Nojatuolimatka maailmalle osoittaa, että vieraslajien kanssa kamppaillaan kaikilla mantereilla.Vieraslajihan on eliölaji, joka on levinnyt luontaiselta esiintymisalueeltaan uudelle alueelle ihmisen myötävaikutuksella. Uudella esiintymisalueellaan lajilla ei ole luontaisia kilpailijoita, jolloin laji leviää esteettä ja usein syrjäyttää tai köyhdyttää alueen alkuperäistä eliölajistoa.

Pelkästään Euroopassa on tällä hetkellä jo yli 10 000 vieraslajia, joiden aiheuttamien vahinkojen kustannukset ovat noin 12 miljardia euroa vuodessa. Euroopassa vieraslajien tutkimukseen liittyvää tietoa kerää Euroopan komission alainen European Alien Species Information Network eli EASIN. Vieraslajien levinneisyyttä ja lajimäärää Euroopassa puolestaan kartoittaa DAISIE -hanke. Kansainvälisellä tasolla tutkimustietoa vieraslajeista kokoaa ja julkaisee Invasive Species Specialist Group, ISSG, joka ylläpitää myös maailman sadan haitallisimman vieraslajin luetteloa.

Seuraavassa muutamia esimerkkejä puutarhakarkulaisista eri puolilta maailmaa.

Irlannissa harmia aiheuttavat kaikkialla tuttu kuokkavieras jättiputki (Heracleum mantegazzianum) sekä Etelä-Amerikasta kotoisin oleva värigunnera (Gunnera tinctoria), joka jättiläismäisine, raparperia muistuttavine lehtineen tukahduttaa varjostamalla kotoperäistä kasvilajistoa. Värigunnera on vakava ongelma esimerkiksi Achillen saarella, jossa kansalaisjärjestöt organisoivat värigunneran torjuntatoimia värväämällä mukaan vapaaehtoisia paikkakuntalaisia. Etelä-Amerikan vuoristoseuduilta ovat kotoisin myös verenpisarat (Fuchsia). Nämä meillä talvenarat ryhmäkasvit ovat Irlannin suotuisassa ilmastossa lähteneet puutarhoista valloitusretkelle. Parin metrin korkuisiksi kasvavat verenpisarapensaikot reunustavat tienvarsia kilometrien pituudelta saaren länsirannikolla.

Verenpisara (Fuchsia) ahmaisee hylätyn traktorin Irlannissa

Myös Euroopasta on viety lukuisia kasvilajeja muihin maanosiin. Suomessa luonnonvarainen rantakukka (Lythrum salicaria) kulkeutui Euroopasta Yhdysvaltoihin 1800-luvulla laivojen painolasteissa ja sitä tuotiin maahan myös lääkekasviksi. Myöhemmin rantakukkaa ryhdyttiin viljelemään koriste- ja mehiläiskasvina. Pohjois-Amerikassa kasvilla ei kuitenkaan ole luontaisia kilpailijoita ja niinpä se on runsaan sadan vuoden kuluessa levinnyt kaikkiin osavaltioihin Floridaa lukuunottamatta. Rantakukan voittokulku on köyhdyttänyt kosteikkojen luontaista kasvilajistoa siinä määrin, että useissa osavaltioissa kasvin myyminen ja viljely on lain nojalla kielletty.

Rantakukka (Lythrum salicaria) on valloittanut kosteikon Massachusettsissa Yhdysvalloissa

Yhdysvaltojen eteläosissa puolestaan on meneillään kudzun (Pueraria lobata) valloitusretki. Köynnöskasvi tuotiin Yhdysvaltoihin Japanista 1800-luvun lopussa koristekasviksi ja myöhemmin sitä käytettiin myös rehu- ja viherlannoituskasvina, sillä hernekasvien sukuun kuuluvana kudzu kynenee sitomaan maaperään typpeä. Nyt köynnös valloittaa Yhdysvaltojen kaakkoisia osavaltioita 61 000 hehtaarin vuosivauhdilla. Kudzun aiheuttamat haitat pelkästään metsätaloudelle ovat useita satoja miljoonia euroja vuodessa, sillä tuuhea, jopa 18 metrin korkuiseksi kasvava köynnös tukahduttaa varjostamalla kaiken, mihin se kietoutuu. Kuzdua voidaan torjua mekaanisesti ja kemiallisesti sekä laidunnuksella.

Metsää kudzun (Pueraria lobata) kuristusotteessa Atlantassa Yhdysvalloissa

Yhdysvaltojen liittovaltion Maatalousministeriö luetteloi verkkosivuillaan haitallisia vieraslajeja ja tarjoaa apua vieraslajien tunnistamiseen sekä vaihtoehtoisten sato- ja koristekasvien valintaan. Paikallistasolla esimerkiksi Missourissa osavaltion ympäristönsuojelutoimisto koordinoi torjuntatoimia ja kannustaa kansalaisia kudzun torjuntaan.

Tyynenmeren toisella laidalla Uudessa-Seelannissa vieraslajiongelmaa raivaa Weedbusters, joka on yhdistysten, yksityishenkilöiden sekä valtion- ja paikallishallinnon viranomaisten muodostama organisaatio. Weedbusters tarjoaa vieraslajien tunnistamiseen ja torjuntaan liittyvän tiedon lisäksi opetusmateriaaleja koulujen käyttöön sekä neuvoja torjuntatalkoiden järjestämiseen. Järjestöltä voi myös hakea pienimuotoisia talkooavustuksia ja lainata torjuntavälineitä. Kilpailuja ja tiedotuskampanjoita järjestämällä lisätään yleisön tietoisuutta vieraslajeista.

Uuden-Seelannin haitallisten vieraskasvien luettelossa on meillä luonnonvaraisena esiintyviä lajeja kuten edellä mainittu rantakukka, kaikille suomalaisille tuttu ulpukka (Nuphar lutea) sekä keltakurjenmiekka (Iris pseudacorus). Etelä-Amerikasta kotoisin oleva kärsimyskukka (Passiflora caerulea), jota meillä kasvatetaan vain huonekasvina, kasvaa Uudessa-Seelannin luonnossa jopa kuusi metriä korkeaksi tukahduttaen varjostuksellaan luonnonvaraisia kasvilajeja. Köynnöskasvia torjutaan kitkemällä ja myrkyttämällä.

Kärsimyskukka (Passiflora caerulea)

Niin ikään Etelä-Amerikasta kotoisin oleva vesihyasintti (Eichhornia crassipes) on erittäin haitallinen vesiympäristöjen vieraslaji Australiassa, Uudessa-Seelannissa sekä monissa Aasian ja Afrikan maissa. Tunnetuin esimerkki vesihyasintin räjähdysmäisestä leviämisestä on Kenian, Ugandan ja Tansanian valtioiden alueilla sijaitseva Victoria-järvi, jossa kasvi levisi kaikkialle järven rannoille vain parissakymmenessä vuodessa 1980-luvun lopulta alkaen. 2000-luvulla kasvin leviämistä on onnistuttu hillitsemään mekaanisen ja biologisen torjunnan avulla. Vesihyasintti haittaa kalastuselinkeinoja ja vesiliikennettä ja tukkii kastelukanavia ja vesivoimalaitoksia. Vesihyasinttilautat aiheuttavat vesistön happikatoa, lisäävät haihduntaa ja mädäntyessään myös vesistön ravinteisuutta.

Vesihyasinttia voidaan käyttää ravintona, viherlannoitteena ja rehuna ja siitä valmistetaan myös huonekaluja. Yhdysvalloissa on tutkittu vesihyasintin käyttömahdollisuuksia biopolttoaineena ja sekä jätevesien biopuhdistuksessa.

Vesihyasintin (Eichhornia crassipes) keruuta Vietnamissa

Puuvartisia vieraskasvilajeja

Jättiputki, jättipalsami ja komealupiini kuuluvat yleisimpiin ja haitallisimpiin ruohovartisiin puutarhakarkulaisiin. Haitallisiksi luokitellaan kuitenkin nykyisin jo 25 kasvilajia ja paikallisesti haitallisiksi tai tarkkailtaviksi 32 kasvilajia, joiden joukossa on myös useita puuvartisia pensaita. Tällaisia ovat esimerkiksi jo pitkään koristekasveina viljellyt kurtturuusu, terttuselja, viitapihlaja-angervo ja isotuomipihlaja, jotka levittäytyvät tehokkaasti ja voivat syrjäyttää kasvupaikkansa alkuperäistä kasvilajistoa.

Kurtturuusua (Rosa rugosa) on kasvatettu Suomessa koristekasvina jo 1800-luvun lopulta saakka. 1900-luvun loppupuolella kurtturuusua istutettiin myös liikennealueille. Kasvi viihtyy avoimilla ja kuivilla kasvupaikoilla ja kestää hyvin tuulta ja tiesuolaa ja niinpä kurtturuusu onkin levinnyt ahnaasti tienvarsille. Saaristossa ja merenrannoilla kurtturuusu leviää myös voimakkaasti, sillä sen kiulukat kelluvat vedessä pitkään, eikä merivesi vaikuta siementen itävyyteen. Kurtturuusu luokitellaan nykyisin erityisen haitalliseksi vieraslajiksi. 

Kurtturuusu (Rosa rugosa)

Terttuselja (Sambucus racemosa) on nykyisin tuttu näky taajama-alueiden metsissä, sillä se on yksi ensimmäisistä puutarhakarkulaisistamme. Terttuselja oli suosittu koristepensas puutarhoissa jo 1800-luvulla, ja nykyisin se on yleinen koko Etelä-Suomessa. Terttuselja kasvaa kahdesta kolmeen metriä korkeaksi tuuheaksi pensaaksi, jonka tunnistaa keväällä kellanvihreästä terttukukinnosta ja syksyllä kirkkaanpunaisista marjoista. Marjat ovat lievästi myrkyllisiä, mutta ne kelpaavat kuitenkin monille linnuille, jotka samalla levittävät kasvin siemeniä.

Terttuselja (Sambucus racemosa)

Viitapihlaja-angervo (Sorbaria sorbifolia) on terttuseljan lailla yksi vanhimpia koristekasvejamme. Pensas kasvaa pari metriä korkeaksi ja kukkii keskikesällä valkoisin kukinnoin. Syksyllä lehdettömän pensaan voi tunnistaa ruskeista hedelmystöistä. Tyvi- ja juurivesojen avulla levittäytyessään viitapihlaja-angervo kasvattaa laajoja, tiheäkasvuisia pensastoja. Kasvusto voi saada alkunsa puutarhajätteen joukossa maastoon joutuneista maavarren kappaleista ja kasvi saattaa levitä myös siemenistä. Viitapihlaja-angervo on tarkkailtava ja paikallisesti haitallinen vieraslaji.

Viitapihlaja-angervo (Sorbaria sorbifolia)

Isotuomipihlajaa (Amelanchier spicata) on kasvatettu Suomessa koristekasvina 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Pystykasvuinen, yli viiden metrin korkuiseksi kasvava, keväällä kukkiva pensas on ollut viime vuosikymmeninä suosittu koristepensas ja aitakasvi. Tuomipihlajien marjat maistuvat hyvin linnuille, jotka levittävät siemeniä taajamametsiin. Kasvi leviää myös tuottamalla runsaasti tyvi- ja  juurivesoja.

Isotuomipihlaja (Amelanchier spicata)

Koristekasveja hankittaessa kannattaa tarkistaa, kuuluuko haluttu kasvi haitallisten tai tarkkailtavien vieraslajien joukkoon. Myynnissä olevien puuvartisten koristekasvien joukosta on hyvä valita kulloisellekin kasvupaikalle soveltuva laji, joka ei muodosta uhkaa lähiympäristön alkuperäiselle kasvilajistolle. Maa- ja metsätalousministeriön sekä Ympäristöhallinnon verkkosivuilta löytyy runsaasti lisätietoa Suomessa tavatuista vieraslajeista.

Talkooväki ahkeroi puutarhakarkulaisia kuriin

Pirkanmaalaiset osallistuivat ahkerasti vieraskasvien torjuntatalkoisiin viime kesänä. Torjuntatalkoita pidettiin yli 60 kertaa 14 paikkakunnalla ympäri Pirkanmaata. Talkooväkeä oli mukana yhteensä useita satoja henkilöitä ja talkootunteja kertyi lähemmäs parituhatta.

Useimmissa talkoissa torjuttiin jättiputkea tai jättipalsamia. Torjuntakohteet löytyivät Puutarhakarkulaiset kuriin -verkkosivuston ilmoituslomakkeella ilmoitettujen kohteiden avulla sekä hankkeen yhteistyökumppaneille, 4H-yhdistykselle ja Pirkanmaan Martoille, tulleiden yhteydenottojen kautta. Talkoiden yhteydessä pidetyissä tietoiskuissa ja työpajoissa opittiin tunnistamaan vieraskasveja niiden eri kehitysvaiheissa ja perehdyttiin erilaisiin torjuntamenetelmiin.

Jättiputkea torjuttiin keväällä ja alkukesällä kitkemällä. Silloin taimet ovat vielä tarpeeksi pieniä, jotta ne voidaan kaivaa juurineen maasta. Myös kemiallinen torjunta onnistuu kasvukauden alussa parhaiten.

Jättiputkikasvustoa alkukesällä

Joissakin kohteissa peitettiin jättiputkiesiintymä valoa läpäisemättömällä aumamuovilla, joka jätetään paikalleen vähintään kahden vuoden ajaksi. Muovin alla lämpötila kohoaa aurinkoisella säällä niin korkeaksi, että kehittyvät taimet ja maassa olevat itämiskykyiset siemenet tuhoutuvat.

Jättiputken torjuntaa peittämällä

Täysikasvuisten jättiputkien käsittelyssä oikea ajoitus on tärkeää: kukinto katkaistaan ennen kuin siemenet ehtivät kypsyä ja varista maahan. Kukinnot on kuljetettava pois kasvupaikalta, mutta lehdet ja varret voidaan esimerkiksi kompostoida. Kasveja käsiteltäessä peittävä vaatetus on tarpeen, sillä jättiputken kasvineste reagoi auringonvalon kanssa aiheuttaen voimakasta ihoärsytystä.

Jättiputken kukintojen keruuta

Jättipalsamia torjuttiin kitkemällä ja niittämällä. Jättipalsamin torjunnassa suojavarusteita ei tarvita, mutta kasvijäte on hyvä kuljettaa pois kasvupaikalta, sillä kitkettykin kasvi saattaa sopivissa olosuhteissa juurtua maahan uudelleen ja kypsyttää siemeniä. Jättipalsamin paras torjunta-ajankohta on ennen siementen muodostumista.

Jättipalsamiin tehoaa kitkeminen ja niittäminen

Komealupiinia torjuttiin mm. Tampereella sijaitsevan Rukkamäenpuiston maisemallisesti arvokkaalla alueella. Lupiinikasvustojen leviämistä on mahdollista rajoittaa niittämällä kasvustot ennen siementen muodostumista. Tehokkainta torjunta on, jos juuret saadaan kaivettua maasta.

Komealupiinia torjutaan kitkemällä

Vieraskasvien torjunta onnistuu, kun torjunta ajoitetaan oikein, valitaan sopivat torjuntamenetelmät ja -välineet sekä huolehditaan kasvijätteiden asianmukaisesta käsittelystä.

Kiitokset kaikille kohteista ilmoittaneille sekä innokkaille talkoolaisille!

Lehtopalsami

Haitalliseksi vieraslajiksi luokiteltu jättipalsami (Impatiens glandulifera) kasvaa rehevillä ja kosteilla kasvupaikoilla. Samanlaisilla kasvupaikoilla viihtyy myös lehtopalsami (Impatiens noli-tangere), joka on palsamikasveihin kuuluva ainoa alkuperäinen laji Suomessa. Lehtopalsami on jättipalsamin tapaan yksivuotinen, ruohovartinen kasvi ja sen voi löytää lehtomaisilta rannoilta, puronvarsilta ja lähteiköistä. Lehtopalsami kasvaa kuitenkin vain 30 – 70 cm korkeaksi ja jää helposti rotevamman jättipalsamin varjostamaksi.

Lehtopalsamin tunnistaa helposti heleänkeltaisista kukista. Kukkatertussa on yleensä 2 – 4 kukkaa, jotka ovat noin 3 – 4 cm:n pituisia, heikosti punaruskeapilkkuisia ja ylhäältä katsoen ne jäävät usein lehtien alle näkymättömiin. Kukalla on suippo, koukkumainen kannus. Jättipalsamin tapaan kasvi kukkii pitkään kesäkuun lopulta syyskuuhun saakka. Syksyllä siemenkota repeytyy nopeasti auki vähäisestäkin ärsykkeestä ja sinkauttaa siemenet kauas emokasvista. Tästä ominaisuudesta kasvi on ilmeisesti saanut tieteellisen lajinimensä noli-tangere, ”älä kosketa”.

Lehtopalsami on rauhoitettu Oulun ja Lapin lääneissä ja Itä- ja Keski-Suomessa se on harvinaistunut tai silmällä pidettävä.

Palsamikasveihin kuuluu myös haitallisena vieraslajina pidettävä rikkapalsami (Impatiens parviflora), jonka kukat ovat vaaleankeltaiset. Rikkapalsamin kukkaterttu on pysty ja kukat ovat vain 10 – 15 mm:n pituisia eli huomattavasti pienempiä lehtopalsamiin verrattuna.  Rikkapalsami on myrkyllinen ja se muodostaa tiheitä kasvustoja, jotka varjostavat muita luonnonvaraisia kasveja.

Palsamikasvien tunnistamisessa hyvänä apuna ovat LuontoPortti -verkkosivuilta löytyvät kuvat ja tarkat tuntomerkit.

Lähteet

LuontoPortti
Piirainen Mikko, Piirainen Pirkko ja Vainio Hannele 1999: Kotimaan luonnonkasvit. WS Bookwell Oy, Porvoo 2003.