perjantai 15. helmikuuta 2013

Helppohoitoinen puutarha luonnonkasveilla

Moni kyselee, että mitä sitä laittaisi sitten puutarhakarkulaisten tilalle. MMM tekemällä vieraslajilistalla on monta yleistä putkilokasvia, joiden tilalle moni etsii vaihtoehtoja. Luonnonkasvit ovat helppohoitoinen vaihtoehto, kun vain kasvupaikka ja -alusta ovat oikeita.

Viherpäivillä  Tampereella Taimistoviljelijät ry antoi vinkkinä mm. luonnokasvien käytön puutarhakarkulaisten tilalla. Esimerkiksi isotuomipihlajan tilalle voisi laittaa talvikkipajua (Salix pyrolifolia). Istutusryhmän reunuksessa voisi taas käyttää ainavihantaa karpaloa tai puolukkaa puksipuun tilalla. Ahomansikka on ehdottomasti suosittu luonnonkasvi ja se sopiikin moneen kuivaan paikkaan.

Maailmalla luonnonkasvien käyttö on ollut pysyvä trendi jo vuosia. Esimerkiksi kuivilla ja vesipulasta kärsivillä alueilla on lähdetty etsimään paikallisista luonnonkasveista kuivuuden kestävää puutarhaa, jota ei tarvitse kastella yhtä paljon. Australiassa ja Uudessa Seelannissa varsinkin kehotetaan käyttämään kotoperäisiä kasveja, sillä siellä vieraslajiongelma on aivan valtava.

Mutta entä Suomessa? Meillä luonto on lähellä ja luonnonkasvien käyttö on ollut aika vähäistä lukuun ottamatta puita. Kuntan käyttö on yleistynyt viime vuosina, ja sen avulla saakin luonnonmukaisen puutarhan nopeasti. Luonnonkasvit kuitenkin sopivat yhtä hyvin perennapenkkiin, pensasistutuksiin kuin kesäkukkien lomaankin. Helppohoitoista puutarhaa etsivälle luonnonkasvit ovat loistava vaihtoehto!

-Kati


13 kommenttia:

  1. I was surfing net and luckily ran over this site and discovered exceptionally intriguing stuff here. Its truly enjoyable to peruse. I delighted in a considerable measure. A debt of gratitude is in order for sharing this superb data.
    Eva Ekeblad Celebrity Profile - Check out the latest Bernie Mac photo gallery, biography, pics, pictures, interviews, news, forums and blogs at Celebrity Ping!

    VastaaPoista