lauantai 8. kesäkuuta 2013

Jättiputken kasvupaikat Pirkanmaalla

TIEDOTE: Puutarhakarkulaiset kuriin -hankkeen www-sivuilla voi ilmiantaa puutarhakarkulaisia. Verkkolomakkeella annetut karkulaishavainnot jättiputkesta, jättipalsamista ja komealupiinista päivittyvät kartalle noin vuorokauden viiveellä. Karttapalvelu auttaa huomaamaan uusille alueille levittäytyvät karkulaiset ja torjumaan niitä siinä vaiheessa, kun se on vielä mielekästä. Kartta auttaa myös tehtyjen torjuntatoimien vaikutusten arvioinnissa. 

Tiedonkeruu pirkanmaalaisista vieraslajiesiintymistä on tärkeä osa torjuntatyötä.
– Toivomme ilmoituksia myös yksityisillä pihoilla ja pellonpientareilla olevista kohteista, jotta kartalle kerättävä tieto olisi mahdollisimman todenmukainen, projektikoordinaattori Kati Hinkkanen kertoo. Tähän mennessä pirkanmaalaisista karkulaisista on kertynyt noin 600 ilmoitusta.

Ilmoituksen puutarhakarkulaisesta voi tehdä verkossa, ja jättiputken, jättipalsamin tai komealupiinin hävitystalkoita voi järjestää kuka tahansa. Ahlmanin koulun Säätiön hallinnoima Puutarhakarkulaiset kuriin -hanke auttaa talkoiden järjestelyissä. Jos lempilenkkeilymaastosi on vallattu, kerää talkooporukka kasaan ja ota yhteyttä hankkeen vetäjiin. Saat käyttöösi työvälineet, apua työnohjaukseen, jätteiden kuljetukseen ja tietysti talkookahveet.

Puutarhakarkulaisten ja vieraslajien aiheuttamat haitat ovat moninaiset. Yleensä lajit ovat kookkaita, voimakaskasvuisia, niillä on hyvä siementuotanto ja ne valtaavat luontoon päästyään nopeasti elintilaa alkuperäiseltä lajistolta. Karkulaiset aiheuttavat myös merkittävää taloudellista haittaa niin maanviljelyn torjunta-ainekustannuksina ja satojen vähenemisenä kuin yksityisten kiinteistöjen arvonalenemisena.

Lisätietoa puutarhakarkulaisten tunnistamisesta ja torjuntamenetelmistä www.puutarhakarkulaiset.fi. Pirkanmaan kirjastoissa kiertää Tunnista ja torju -näyttely jättiputkesta ja jättipalsamista vuoden 2013 loppuun.

Lisätietoja
Kati Hinkkanen, projektikoordinaattori
puhelin 043 824 2788,

12 kommenttia:

  1. SecurityX track the impact of security awareness training over time with in-depth reporting and dashboards to offer greater defence.

    VastaaPoista