perjantai 12. heinäkuuta 2013

Jättiputken kukinnot ovat kohta korjuukypsiä

TIEDOTE: 
Heinä-elokuussa kukkiva jättiputki on helppo havaita. Jopa kolmen metrin korkeuteen nouseva, sateenvarjomaisesti kaartunut, vaalea kukinto voi olla läpimitaltaan 80 senttimetriä. Jättimäisessä kukinnossa kehittyy tuhansia siemeniä, jotka varisevat syksyn–talven aikana. Jättiputken siemenet säilyttävät itämiskykynsä vähintään 5–8 vuotta. Kukintojen poistaminen vähentää kasvin leviämistä uusille alueille.  



Jättiputken leviämistä voi estää katkaisemalla jättiputken kukinto ennen kuin se pudottaa siemenensä maahan. Kukinnon poistossa oikea ajoitus on oleellista, sillä jättiputki kasvattaa uuden kukinnon ja tuottaa jopa suuremman määrän siemeniä, mikäli kukinto poistetaan liian aikaisin.  Kukinto tulisi katkaista vasta silloin, kun kukinto alkaa jo ruskettua. Kukintovarsi katkaistaan aivan kukinnon alapuolelta. 
 
Tämä jättiputki ei ole vielä valmis kerättäväksi, sillä siemenet eivät ole ruskettuneet


Kukinto tulee leikata puutarha- tai oksasaksilla suoraan ehjään jätesäkkiin ja hävittää vaikkapa polttamalla. Esiintymää tulee seurata vielä kukintojen poistamisen jälkeen. Jättiputki voi kasvattaa uuden kukinnon myös aivan maanpinnassa, jolloin sen havaitseminen on vaikeampaa.  

Katkaistu jättiputki tekee uusia kukkanuppuja 
Maahan jätetyt kukinnot nousevat ylös ja kypsyttävät siemeniä
Torjuntatöissä on syytä suojautua pitkähihaisilla, vedenpitävillä vaatteilla, hanskoilla ja suojalaseilla.  Jättiputken kasvineste furanokumariini aiheuttaa iholla palovamman reagoidessaan auringon kanssa.  Jos kasvinestettä kuitenkin joutuu iholle, pitää iho pestä heti vedellä ja saippualla. Altistuksen jälkeen auringossa oleskelua tulee välttää viikon ajan. Lievimmillään reaktio on pelkkä punoitus, voimakkaimmillaan suuri rakkula. 
-- 
Jättiputket valtaavat elintilaa muulta kasvillisuudelta ja voivat aiheuttaa vakavia palovammoja ihmiselle. Myrkyllisyytensä takia ne aiheuttavat kiinteistöjen arvon alenemista ja vähentävät virkistyskäyttöarvoa alueilla, joille ne ovat levittäytyneet. Suomessa arvioidaan olevan noin 10 000 jättiputkiesiintymää.   
Lisätietoa torjuntamenetelmistä ja suojavarusteista www.puutarhakarkulaiset.fi. Pirkanmaan kirjastoissa kiertää Tunnista ja torju -näyttely jättiputkesta ja jättipalsamista vuoden 2013 loppuun. 

14 kommenttia:

  1. شركة الطيب افضل شركة تنظيف كنب بالرياض نقوم بتنظيف الكنب بالرياص بافضل الطرق التي تجعلنا دائما فب المراتب الاولي في مجالات التنظيف عزيزي العميل عليك العلم بان الطيب من افضل شركات التنظيف بالرياض و بالمملكة العربية السعودية انك اذا كنت تريد شركة لتنظيفcleaning floor الكنب الخاص بك فنحن الطيب نقوم بتنظيف الكنب بافضل المواد او بافضل المنظفات التي تعد من اهم الاشياء التي تجعل المهمة ناجحة بنسبة كبيرة فنحن شركة الطيب شركة تنظيف كنب بالرياض نعمل علي تنظيف الكنب بافضل الطرق كما اننا نمتلك افضل طاقم من العمالة المدربة علي اعلي اساس متخيل شركة الطيب الاولي في خدمات التنظيف
    نحن افضل شركة تنظيف كنب بالرياض نقوم بتنظيف الكنب و المجالس و الكل الاقمشة حيث اننا نوفر لكم كافة الخدمات المنزلية التي تحتاجونها نعمل علي تنظيف المنازل بالكامل من المطبخ و الحمامات و الصالات و الغرف و الخوارج و نقوم بتنظيف واجهات المنزل نتواجد في جميع انحاء الرياض و المملكة العربية السعودية و من الاماكن التي نعم فيها شركة تنظيف كنب شمال الرياض , نقوم بتنظيف الكنب و الاقمشة و كل شئ تحتاجة للتنظيف حيث اننا نقوم بتنظيف الفلل ايضا عزيزي العميل اليك الاتن شركة الطيب افضل شركة تنظيف كنب بالرياض نقوم بتنظيف المجالس و الموكيت و السجاد نحن شركة الطيب شركة تنظيف كنب غرب الرياض , نحن نمتلك افضل طاقم من العمالة المتدربة علي اعلي مستوي ممكن يتوفر معنا حوالي 100 عامل يعملوا في خدمات التنظيف نستخدم افضل مواد التنظيف الموجودة
    شركة تنظيف كنب جنوب الرياض اتصل الينا الان علي شركة الطيب افضل شركة تنظيف كنب بالرياض

    ====

    VastaaPoista
  2. Official Offer Cheap Nike Air VaporMax Free Delivery Plus Nike Air Max 2017 Fast Shipping Now http://www.vapormax2017.com/ !
    Cheap Nike Air VaporMax
    Cheap Nike Air Max 2018
    Cheap Nike Air Max 2017
    Cheap Nike Air Max 2016

    VastaaPoista
  3. Cheap Lebron Shoes On Sale Plus Cheap Lebron 14,Nike Lebron Soldier 11.http://www.lebronscheap14.com/ Hot Sale Nike Kyrie 3,Nike Air Foamposite.Cheapest Price For Nike Air VaporMax 2017 Shoes!
    Cheap Nike Lebron 14
    Cheap Nike Lebron Soldier 11
    Cheap Nike Kyrie 3

    VastaaPoista
  4. قد أثبتت مؤسسة بخ مبيدات بنجران أنها من أفضل المؤسسات العاملة في ميدان بخ المبيدات، وذلك هو رأي جميع عملائنا في شركتنا، فنحن نقوم بالتعامل مع مختلَف أشكال الحشرات بجميع أشكالها وأشكالها وأحجامها ومهما كانت مدي خطورتها، ومن يقوم بإجراء كل ذلك هو مجموعة عمل مدرب على أعلى مستوى وقادر على القيام بتلك الهامة بمنتهي الذكاء، فهو مدرب على أسلوب التداول مع جميع أشكال الحشرات كما أنه قادر ايضاًٌ على استعمال مختلَف المبيدات والمعدات الجديدة.شركة النجوم لمكافحة الحشرات
    شركة مكافحة حشرات بجدة
    شركة مكافحة الصراصير بمكة
    شركة مكافحة حشرات بمكة

    VastaaPoista
  5. Onpa kiva postaus! Voit jakaa julkaisusi instagramissa ja ostaa instagram-tykkäyksiä täältä https://viplikes.fi

    VastaaPoista