tiistai 2. heinäkuuta 2013

Ensimmäiset jättiputket kukkivat jo

Viialasta löytyi jo ensimmäisiä kukkivia jättiputkia vaikka ei ole vielä edes heinäkuu. Tänä vuonna kesä on todella aikaisessa. Jättiputken kukinnot on jo helppo tunnistaa tienpientareilta tai pellon reunalta, sillä ne ovat niin suuria. Kukintoa tulee yleensä katseltua alhaalta päin.
 
Jättiputki aloittelee kukintaa. 

Jättiputken kukkanuppu on noin kahden nyrkin kokoinen. Se eroaa kooltaan jo paljon kotimaisesta karhunputkesta, jonka kukkanuppu jää vauvan nyrkin kokoiseksi.

Karhunputken kukkanuppu on pingispallon kokoinen 

Jättiputken kukkanuppu on jo kahden nyrkin  kokoinen
Paras aika kukintojen katkaisuun on vasta, kun siemenet alkavat kehittyä. Siihen on Pirkanmaalla vielä hetken verran aikaa. Jos kukinnon nappaa liian aikaisin, jättiputki kehittää uuden kukinnon pikaisesti. Uusi kukinto voi huonoimmassa tapauksessa olla suurempikin kuin alkuperäinen kukinto.

Eteläisemmässä Suomessa kukinnot ovat jo hieman pidemmällä. Tämä alla oleva kuva on Heinolasta. Näitäkään kukintoja ei vielä kannata katkaista, sillä sivukukinnot eivät ole auenneet.





22 kommenttia:


  1. UUTISET, TALOUS, KULTTUURI, VIIHDE, URHEILU, HARRASTUKSET, BLOGIT

    NEWNEWS.FI - Hottest news from all the world
    Aina ilmainen uutisportaali.
    Kaikki tuoreimmat uutiset aina ensimmäisenä kellonympäri.
    Minuutti minuutilta, hetki hetkeltä, se nopein uutisvirta ympäri maailmaa.
    Uudenlainen tapa seurata uutisia internetissä 24 tuntia päivässä, 365 päivää vuodessa.
    Eri medioiden uutislinkkejä kokoava sivusto on yksi suosituimmista.

    http://www.newnews.fi/

    UUTISET, TALOUS, KULTTUURI, VIIHDE, URHEILU, HARRASTUKSET, BLOGIT

    VastaaPoista

  2. UUTISET, TALOUS, KULTTUURI, VIIHDE, URHEILU, HARRASTUKSET, BLOGIT

    NEWNEWS.FI - Hottest news from all the world
    Aina ilmainen uutisportaali.
    Kaikki tuoreimmat uutiset aina ensimmäisenä kellonympäri.
    Minuutti minuutilta, hetki hetkeltä, se nopein uutisvirta ympäri maailmaa.
    Uudenlainen tapa seurata uutisia internetissä 24 tuntia päivässä, 365 päivää vuodessa.
    Eri medioiden uutislinkkejä kokoava sivusto on yksi suosituimmista.

    http://www.newnews.fi/

    UUTISET, TALOUS, KULTTUURI, VIIHDE, URHEILU, HARRASTUKSET, BLOGIT

    VastaaPoista
  3. 6guowenha0921
    dolphins jerseys, http://www.miamidolphinsjersey.com/
    coach handbags outlet, http://www.coachhandbagsoutletonline.us.com/
    lacoste shirts, http://www.lacostepoloshirts.cc/
    ray-ban sunglasses, http://www.ray-bansunglasses.eu.com/
    los angeles clippers jerseys, http://www.clippersjerseystore.com/
    basketball shoes,basketball sneakers,lebron james shoes,sports shoes,kobe bryant shoes,kobe sneakers,nike basketball shoes,running shoes,mens sport shoes,nike shoes
    tiffany and co, http://www.tiffany-outlet.us.com/
    chanel handbags outlet, http://www.chanelhandbags-outlet.us.com/
    the north face outlet, http://www.thenorthfacejacket.us.com/
    nike running shoes, http://www.nikerunningshoes.cc/
    michael kors canada, http://www.michaelkorsoutletcanada.in.net/
    raiders jerseys, http://www.oaklandraidersjerseys.us/
    moncler jackets, http://www.moncler.us.com/
    ray-ban sunglasses, http://www.raybansunglass.com.au/
    hermes belt for sale, http://www.hermesbelts.us/
    louis vuitton,borse louis vuitton,louis vuitton sito ufficiale,louis vuitton outlet
    prada outlet, http://www.pradahandbagsoutlet.co.uk/
    valentino outlet, http://www.valentinooutlet.us.com/
    chanel handbags outlet, http://www.chanelhandbagsoutlet.eu.com/
    abercrombie and fitch, http://www.abercrombie-fitch-hollister.es/
    air force 1 shoes, http://www.airforce1.us.com/
    fitflop shoes, http://www.fitflop.in.net/
    oakley sunglasses wholesale, http://www.wholesaleoakleysunglasses.us.com/
    mcm backpack, http://www.mcm.in.net/
    oklahoma city thunder, http://www.thunderjerseystore.com/
    salomon boots, http://www.salomonshoes.us.com/
    broncos jerseys, http://www.denverbroncos.org/
    los angeles lakers, http://www.lakersjerseys.us/

    VastaaPoista