torstai 23. tammikuuta 2014

Vieraskasvilajit ja kasvupaikan eliöstö

Vieraskasvilajien näkyvin haitta on, että laajaksi päässeet kasvustot vievät tilaa luonnonvaraisilta kasvilajeilta. Vieraskasvit vaikuttavat kuitenkin myös muiden eliölajien esiintyvyyteen. Britanniassa muutama vuosi sitten tehdyn tutkimuksen mukaan selkärangattomien lajimäärä esimerkiksi jättipalsamikasvustoissa on vähäisempi verrattuna kohteisiin, joiden kasvilajisto on kotoperäinen.

Tutkimuksessa havaittiin, että jättipalsamikasvustossa hämähäkkilajien esiintyvyys oli 75% pienempi, kovakuoriaislajien 64% pienempi ja nivelkärsäisiin kuuluvia lajien 58% pienempi kuin vertailukohteissa. Myös maanpinnalla esiintyvien hajottajien, kasvinsyöjien ja saalistajien määrät olivat vähäisempiä. Kasvilajiston köyhtyessä myös muu eliölajisto näyttää köyhtyvän. Selkärangattomat ovat sopeutuneet kotoperäisen kasvilajiston tarjoamaan ravintoon ja olosuhteisiin, jotka jättipalsamin myötä muuttuvat.  
 
Copyright www.cabi.org
Jättipalsami ei kelpaa selkärangattomille ravinnoksi alkuperäisten kasvilajien tapaan, jolloin eliölajiston monimuotoisuus vieraskasvin valloittamalla alueella vähenee. Muutokset ravintoketjun alkupäässä heijastuvat oletettavasti myös ravintoketjun huipulle. Itä-Euroopassa on jo havaittu lintulajiston köyhtymistä alueilla, joissa piiskut valtaavat vieraslajeina tilaa kotoperäisiltä kasvilajeilta.

Maan pintakerroksessa esiintyvien hajottajien määrät sen sijaan pysyivät tutkimuksen mukaan ennallaan tai olivat normaalia suurempia, mikä voi johtua siitä, että  jättipalsamikasvustoissa maa pysyy normaalia kosteampana.

Maan kosteus puolestaan houkuttelee paikalle kotiloita. Jättipalsamia ja kotiloita käsittelevän tutkimuksen mukaan erilaiset kotilolajit viihtyvätkin hyvin jättipalsamikasvustoissa. Tiheän jättipalsamikasvuston varjostama maanpinta pysyy kosteana ja viileänä, mikä on ihanteellinen elinympäristö kotiloille.

Torjumalla vieraskasvilajeja voidaan siis toisaalta edistää  luontaisen eliölajiston säilymistä ja toisaalta hillitä esimerkiksi lehtokotiloiden liiallista leviämistä.




14 kommenttia:

  1. Kun saat Unibetin bonuksen, sinun täytyy huomioida kierrätysvaatimus. Unibetilla kierrätysvaatimus on nimellä “turnaround-vaatimus”. Kierrätysvaatimus tarkoittaa yleensä sitä, kuinka monta kertaa bonus täytyy kierrättää, ennen kuin pelaaja voi lunastaa voitot.

    VastaaPoista
  2. الصراصير المنزلية من اهم الحشرات ازعاجاً فى البيوت وتسبب العديد من المشكلات ويلجأ العديد من المدنيين الي مؤسسة مكافحة حشرات بجازان لتقوم بـ إبادة الصراصير من البيت والتخلص منها ، نستخدم افضل المبيدات المستخدمة لابادة الصراصير والامنة على صحة كل من هم فى البيت لاننا كما ذكرنا ان من نهج المؤسسة هو ابادة الحشرات والقوارض المنزلية بالاحساء من دون جهد لصاحب البيت او الشركة التي تتضرر بالحشرات .
    شركة مكافحة حشرات
    شركة مكافحة حشرات بالاحساء
    شركة مكافحة النمل الابيض بالاحساء
    شركة رش مبيدات بالاحساء

    VastaaPoista